Point Group

Asiakasroolista Civilpointin omiin riveihin

Palvelupäällikkö Kati Kätsyri johtaa tällä hetkellä Civilpointin noin kymmenhenkistä asiakastukitiimiä. Kiinnostus ohjelmistoja kohtaan syttyi jo opiskeluaikojen AutoCAD-kursseilla, ja nyt hän toimii infra-alan uusimpien työkalujen parissa.

Uratarina: Kati Kätsyri

Tehtävä: Palvelupäällikkö
Kokemus: Civipointilla vuodesta 2006

Katin viesti sinulle:

”Itse siirryin infrasuunnittelijan taustalla Civilpointiin, ja olen esimerkki siitä, kuinka nopeasti voi kehittyä ja päästä pitkälle. Hyvä porukka ympärillä kannustaa ja antaa jokaiselle mahdollisuuden kasvaa. Olin otettu siitä, että minussa nähtiin esimies, vaikken tehtävän vaatimaa osaamista tunnistanut silloin itsessäni.”

Asiakasroolista Civilpointin omiin riveihin

Kätsyri aloitti uransa opiskelemalla talonrakentajaksi ja täydensi osaamistaan miljöösuunnittelijan AMK-tutkinnolla. Valmistumisensa jälkeen hän teki viherrakentamiseen liittyviä tehtäviä, ja sitten mukaan tuli tie- ja vesihuoltosuunnitteluun kuuluva pesti.

– Oma matkani civilpointilaiseksi, silloiseksi vianovalaiseksi, on tietynlainen klassikkotarina. Olin aiemmassa työpaikassani Novapointin pääkäyttäjä. Osallistuin innokkaasti koulutuksiin ja selvitin ohjelmistoon liittyviä asioita tuen kanssa. Näin tulimme civilpointilaisten kanssa tutuiksi puolin ja toisin, ja tietyn ajan kuluttua minulle tarjottiin työtehtävää yrityksessä. Pääkäyttäjäroolini myötä kiinnostus ohjelmistoja kohtaan oli kasvanut entisestään, ja siksi halusin päästä mukaan kehitystyöhön, muistelee Kätsyri.

Kätsyrin oli helppo vastata myöntävästi Civilpointin työtarjoukseen siksikin, että yrityksestä huokui hyvä fiilis.

– Civilpointissa oli töissä hyviä tyyppejä ja yritys vaikutti pieneltä perheyritykseltä, vaikkei se ollutkaan sitä. Koin, ettemme olleet businessmielessä piinkovia konsultteja kellokortteineen ja tulospaineineen, vaan ymmärsimme infrasuunnittelijoiden työtä ja ajoittaista tuskaa, ja halusimme aidosti tukea ja auttaa heitä omassa työssään. Tätä mieltä olen edelleen, hän sanoo.

Pointgroup uratarina

Työnä asiakaspalvelua, koulutusten organisointia ja esimiestyötä

Kätsyri aloitti Civilpointin tukipalvelussa vuonna 2006. Hän vastaa edelleen ajoittain asiakastukeen soittavien asiakkaiden kysymyksiin, vaikka koulutusten organisointiin ja esimiestyöhön liittyvät tehtävät vievätkin suuren osan työpäivästä.

– Tällä hetkellä teen niin sanotusti vähän kaikkea laidasta laitaan. Koulutuspuoli korostuu omana osa-alueenaan. Vastaan asiakkaan koulutusostoihin liittyvistä prosesseista aina tarjouspyynnön vastaanottamisesta laskun lähettämiseen saakka. Esimiehenä tuen ja organisoin alaisteni työtä ja hoidan minulle kuuluvia hallinnollisia tehtäviä, hän kuvailee.

Kätsyri kokee, että parasta tämänhetkisessä tehtävässä on vaihtelevuus.

– Monenlaiset työt ovat minun juttuni. Olen aina nauttinut siitä, että joudun ja saan tehdä erilaisia työtehtäviä. Esimiestehtävät ovat itselleni tuore vastuualue, joten siitäkin työstä löytyy uutta jännittävää ja opittavaa, kuvailee syksyllä 2018  esimiehenä aloittanut palvelupäällikkö.

Ohjelmistotuen tiimissä jokainen saa olla oma itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Niin nuoret kyvyt kuin yrityksessä jo pidempään olleet osaajat saavat tilaa kasvaa ja kehittyä. Kätsyrille on tärkeää myös se, että tiimiläisten uudet ajatukset otetaan avoimin mielin vastaan, ja halukkaita rohkaistaan jalostamaan ja viemään ideoita eteenpäin.

Hyvän porukan tukemana voi kehittyä ja kasvaa nopeasti

Kätsyri kehuu Civilpointin eteenpäin suuntautuvaa ja ihmisen kyvyt tunnistavaa johtamistapaa.

– Itse siirryin infrasuunnittelijan taustalla tähän yritykseen, ja olen esimerkki siitä, kuinka nopeasti voi kehittyä ja päästä pitkälle. Hyvä porukka ympärillä kannustaa ja antaa jokaiselle mahdollisuuden kasvaa. Olin otettu siitä, että minussa nähtiin esimies, vaikken tehtävän vaatimaa osaamista tunnistanut silloin itsessäni, hän kiittelee.

Uusi rooli on vaatinut vanhasta poisoppimista. Täytyy olla valmis ottamaan vastaan uusia tehtäviä, ja luopumaan vanhoista jo ajankäytännöllisistäkin syistä. Kätsyri kokee esimiestyön tietynlaisena kasvatustyönä, jossa korostuu ihmismielen ja psykologian ymmärtäminen.

Kätsyrin Civilpoint-uraan on mahtunut monta muutosta.

– Vaikka olen ollut täällä jo 13 vuotta, niin tylsää hetkeä ei ole tullut eteen. Säännöllinen möyhentäminen niin organisaatiossa kuin omissa tehtävissäkin tuo vaihtelevuutta ja uusia urakäänteitä, nauraa hyväntuulinen Kätsyri.

”Vaikka olen ollut täällä jo 13 vuotta, niin tylsää hetkeä ei ole tullut eteen. Säännöllinen möyhentäminen niin organisaatiossa kuin omissa tehtävissäkin tuo vaihtelevuutta ja uusia urakäänteitä.”

Asenne ja persoona ratkaisevat

Civilpoint kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti ja yritys hakeekin jatkuvasti uusia infra-alan asiantuntijoita. Henkilöt, jotka ymmärtävät suunnittelijoiden työtä, ovat vahvoilla.

– Ammattilaisuus ja vahva osaaminen on toki tärkeää, mutta arvostamme vielä enemmän oikeaa asennetta ja persoonaa, kuvailee Kätsyri.

Civilpointin yrityskulttuuri nojaa avoimuuteen ja vahvaan sisäiseen kommunikointiin. Yritysrajoja ei tarvitse pelätä, ja kaikista aiheista voi puhua suoraan niin kollegoiden kuin johtoportaankin kanssa.

– Yrityskulttuuriin vaikuttaa myös paljon toimitusjohtajamme Tuomas Hörkkö, joka tuo aina positiiviset asiat esiin. Emme jää maahan makaamaan ja surkuttelemaan, vaan menemme eteenpäin. Tuomas osaa luoda tätä energiaa meihin kaikkiin työntekijöihin, sanoo Kätsyri.

Kati on hyödyntänyt seuraavia Civilpointin tarjoamia työsuhde-etuja:

Joustavat työajat ja etätyömahdollisuus

Mahdollisuus kouluttautua ja osallistua alan seminaareihin

Kilpailukykyinen palkitsemisjärjestelmä ja mahdollisuus tulla osakkaaksi

Kattava työterveyshuolto

Laaja vakuutusturva

Liikunta- ja kulttuurisetelit

Matkapuhelinetu

AssetPoint Oy

Jukka Kivelä
Liiketoimintajohtaja
jukka.kivela@assetpoint.fi
050 501 3424

assetpoint.fi

BuildPoint Oy

Teemu Nivell
Liiketoimintajohtaja
teemu.nivell@buildpoint.fi
0400 925 660

buildpoint.fi

Civilpoint Oy

Jani Myllymaa
Liiketoimintajohtaja
jani.myllymaa@civilpoint.fi
040 728 4879

civilpoint.fi

Point Group Oy

Tuomas Hörkkö
Toimitusjohtaja
tuomas.horkko@pointgroup.fi
040 832 3553

pointgroup.fi

Yhteystiedot

Point Group Oy

Klovinpellontie 1-3
02180 Espoo

09 2313 2150